Avustuskohteet

Ensisijainen avustuskohteemme on Romanian Valceassa toimiva järjestö Save Valcea dogs

Sen keulahahmoina toimivat Florentina Cioaca (vas) ja Nicoleta Stefanescu. He tekevät periksiantamatonta ja raskasta työtä alueensa kodittomien eläinten parissa.  Save Valcea dogs on ollut avustuskohteemme vuodesta 2016 saakka  ja tuona aikana olemme steriloineet jo yli 1000 koiraa (vuoden 2018 loppuun mennessä) järjestämällä usean päivän kestäviä sterilointitapahtumia erittäin vastuullisten ja ammattitaitoisten eläinlääkäreiden kanssa alueella.  Naisilla on oma koiratarha, jossa koiria on jatkuvasti 100-200. Kaikki koirat ovat pelastettu kaduilta tai paikalliselta Fetenin kunnalliselta koiratarhalta. Oman tarhan koirien lisäksi naiset ruokkivat ja lääkitsevät kaduilla eläviä - sekä kunnallisen koiratarhan koiria.  Heidän avullaan lukuisat koirat saavat uuden elämän kun ne pääsevät eri maiden adoptio-ohjelmiin.

Panoksemme kohteen tukemiseen painottuu sterilointityöhön sekä koiratarhojen olojen parantamiseen. Haluamme osaltamme olla tekemässä pysyvää muutosta parempaan huomiseen.


Silvia Munteanu Romanian Predalista kuuluu myös avustuksemme piiriin. 

 Predeal on pieni vuoristokylä Romaniassa , joka on suosittu lomailukohde. Siltikään sen korkea status arvo ei ole poistanut sitä seikkaa, että eläimiä , kissoja ja koiria, hylätään samassa tahdissa kuin muuallakin Romaniassa. Silvia tekee parhaansa alueellaan ja ruokkii , lääkitsee, steriloi ja adoptoi eläimiä eteenpäin muihin maihin.  Olemme tukeneet Silvian työtä mm. osallistumalla eläinten sterilointi-, madotus- ja rokotuskuluihin. Tilaamme myös aina resurssien salliessa Silvian huomassa oleville eläimille ruokaa ja maksamme eläinten hoidosta kerääntyneitä eläinlääkäri kuluja. Silvialta on adoptoitu kauttamme Suomeen Hilla, Jöpö , Elisa ja "Nakkinelikko" koirat.

Oulun seudun kodittomat kissat

Haluamme olla auttamassa myös alueemme kodittomia kissoja. Pienenä yhdistyksenä resurssimme ovat rajalliset, emmekä pysty olemaan konkreettisessa auttamistyössä mukana. Mutta rahallisesti olemme tukeneet vuosien saatossa useita kertoja alueemme kissoja lahjoittamalla rahaa "kenttätyötä" kissojen parissa tekeville yhdistyksille. Popopet ry on saanut rahalahjoituksia kissapopulaatioiden sterilointityöhön. Olemme lahjoittaneet yhdistykselle varat riistakameran hankkimiseen, jotta kissojen loukuttaminen on helpompaa, ja näin ne pääsevät etsimään uusia koteja sijaiskodeista käsin. Alueemme löytöeläintalo Kempeleen Vierashuone on saanut kauttamme ruokalahjoituksia ja viimeisimpänä vuoden 2019 alussa lahjoitimme huomattavan summan rahaa , yli 4000€, sairaana löydettyjen löytöeläinten hoidattamiseen .

Lisäksi

Pyrimme aina auttamaan ,kun resurssit sen sallivat ja hätä on suuri ,myös vähävaraisten lemmikkien omistajia . Olemme myös aina olleet valmiit auttamaan muita yhdistyksiä tuntematta yhdistysrajoja. Eläin on aina meidän tekemisissä tärkein, pyrkien kuitenkin aina näkemään ja ymmärtämään myös ihmisiä niiden ympärillä, unohtamatta heitäkään.