Kirputtajat ry

"Hyväntekeväisyyttä tuntematta yhdistys- tai valtionrajoja"


Kirputtajat ry on marraskuussa 2016 perustettu eläinsuojeluyhdistys.
Ennen yhdistyksen perustamista toimintaa oli kuitenkin takana jo kolme vuotta.
Kolme samanhenkistä naista löysi toisensa rescue palstalta facebookissa ja päätti alkaa sanoista
tekoihin, tekemään työtä eläinten hyväksi. Vuokrasimme kirpputori pöydän Oulusta muutamaksi viikoksi, ja viikot ovat venyneet jo yli viideksi vuodeksi. Niin näki päivänvalon Oulun Kirputtajat. Nimi lyhennettiin Kirputtaja ry:ksi kun toiminta rekisteröitiin yhdistykseksi marraskuussa -16.

Yhdistyksen tavoitteena on välittää apua sitä tarvitseville eläimille ja niitä auttaville ihmisille valtion tai yhdistysten rajoja tuntematta. Pääavustuskohteemme on Romania, jossa pyrimme toiminnallamme ratkaisemaan eläinsuojelullisia ongelmia eettisillä ja pysyvillä keinolla. Pääpainomme onkin auttaa kohdemaassa eläimiä mm. laajamittaisilla ja jatkuvilla sterilointikampanjoilla, hankkimalla ruokaa auttamiskohteiden eläimille ja parantamalla tarhaoloja mm. koppeja ja puulavoja hankkimalla. Ohjaamme myös apua eläinlääkärivelkojen maksuun suoraan hoitaville klinikoille.   Tuemme myös Suomessa kissojen sterilointityötä Oululaisten  eläinsuojeluyhdistysten kanssa,  ja pyrimme auttamaan resurssien salliessa mm vähävaraisten lemmikkien omistajia kotimaassamme.

Yhdistyksemme kautta lähtevä apu ohjataan suoraan hoitaville eläinlääkäriasemille/eläinlääkäreille, ruoka tilataan suoraan nettikauppojen kautta (mm. zooplus) ja kopit ja lavat maksetaan suoraan valmistajille.  Näin toimimalla voimme taata 100% varmasti, että lahjoitukset jotka kauttamme lahjoitatte  päätyvät aina eläinten hyväksi kokonaisuudessaan. 

Yhdistyksen pääpaino on auttaa eläimiä kohdemaassaan, mutta meillä on myös pieni muotoista
adoptiotoimintaa.  Vuositasolla koiria saapuu Suomeen uusiin koteihin 5-10kpl.                                                                     Yhdistys haluaa toimia kaikessa tekemisessään vastuullisesti ja siten myös noudattaa hyvin tarkasti koirien maahantuontia koskevaa lainsäädäntöä. Koirat tuodaan Suomeen noudattaen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuontimääräyksiä ja yhdistys on myös rekisteröitynyt TRACES-järjestelmään koirien maahantuojaksi rekisteröintinumerolla 6008/0521/2017 https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/traces/

Lisää koirien maahantuonnista ja adoptiosta kohdassa " Adoptio"

Yhdistyksen Y-tunnus  on 2865373-2

Poliisihallitus on myöntänyt Kirputtajat ry:lle rahankeräysluvan 4.4.2019. Toimeenpanoaika
4.4.2019-14.3.2021.
Lupa on voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Rahankeräysluvan
numero RA/2019/331

 

Hallitus

Puheenjohtaja /Toiminnanjohtaja: Kaisa Aikio

Vara Pj: Sirpa Karjalainen

Rahastonhoitaja: Irene Wikman

                                        Sihteeri: Riikka Aikio


 

Facebook

Yhdistyksen reaaliaikaista toimintaa pääsee seuraamaan facebookin välityksellä. Aikajanalla päivityksiä menossa olevista , ja jo päättyneistä keräyksistä, kannatustuotemyyntiä ym ym.

https://www.facebook.com/oulunkirputtajat/?ref=br_rs

Lisäksi ensisijaiselle avustuskohteellemme Valceassa (Save Valcea dogs) löytyy yhdistyksemme alta oma ryhmä: "Autetaan Valcean koiria", jossa päivittäisiä päivityksiä kohteesta . Ryhmässä pääset itse aktiivisesti osallistumaan hyväntekeväisyys työhön kohteemme hyväksi. 

https://www.facebook.com/groups/179172595772778/


                                       Yhdistyksen säännöt ja toimintakertomukset

                                                          Toimintakertomus 2017

                                                           Toimintakertomus 2018

                                                              Yhdistyksen säännöt